tiistai 26. huhtikuuta 2016

Pyykkipoika lyhty ja itsetehdyt kynttilät!


Ystäväni Marjis (klikkaamalla nimeä pääset Marjiksen blogissa käväsemään), oli löytänyt jostakin netinsyövereistä malli-idean purkista joka oli ympäriinsä kierretty pyykkipojilla. Marjis oli saanut ajatuksen kokeilla tätä viritystä ja ei oikein tahtonut saada sitä onnistumaan. Marjis tuli sitten meille purnukoineen ja poikineen. Annoin vähän vinkkiä kuinka ne puupojat saadaan pysymään kiinni ja Marjis alkoi sitten väsäämään omaa versiotaan. 

Ajattelin sitten tehdä oman variaationi lasipurkin ympärille. Tämä on sitten oikeesti niin ihana kynttilän valossa, että päätin tehdä heti kaksi. 
Marjis teki erilaisemman joten voit käydä kurkkaamassa hänen blogistaan millainen siitä tuli.
Tässä siis minun versioni pyykkipoika lyhdystä. 



Kortin tein samalla väri teemalla niin ovat kuin kaksi marjaa keskenään. Tämä pienempi purkki lähti tänään isoäidilleni kiitoslahjaksi syntymäpäivänäni muistamisesta, lisäksi kortissa menee joulukortti samassa yhteydessä. Toistuu siis edellisen postaukseni jutut tässäkin.


Tein kolme kortti mallia ja näissä toistuu sama tyyli melkein kaikissa. Sydänten alla on itsevärjäämäni paperi, lisäksi käytin skräppilehtiön valmis pohja malleja. Juuttinaru rusetti kruunaa sydämen ja kortti on valmis.

 
Maitopurkkiin kokeilin kynttilän valamista ja onnistuin aika hyvin näissä ensimmäisissä valuissani. Olen hyvinkin tyytyväinen lopputulokseen ja värjäsin toista kynttilää pinkillä väriaineella. 


Tälläisiä puuhastelin eilen ja tänään. Minkähänlaisia seuraavaksi keksinkään. 
Näistä kahdesta kynttilästä saa todella upean lahjapaketin, kun laittaa sellofaaniin ja kortti mukaan. 

Mitäs piditte ideasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti