perjantai 3. maaliskuuta 2017

Peilin tuunaus!

Kaikkea sitä meikäläinenkin keksii!

Käytiin miehen kanssa meidän asumattomalla kakkostilalla ja löysin sieltä muutanan pikku aarteen. Miksenköhän ole aikaisemmin näitäkään hokannut, vaikka ovat ihan nenäni edessä lojuneet. 

Keittiöstä löysin tämän iki-vanhan leikkuulaudan. Katselin heti, että leikkuulauta on säilynyt melko hyväkuntoisena ja pintakin on suora. Tästä siis saisin jotakin kivaa tehdyksi, kun vähän käsittelisin pintaa.


Pesin leikkuulaudan kunnolla ja annoin kuivua. 
Aika hassun testin tein, mutta hyvin toimi!
Käsittelin ensimmäisen pintakerroksen taiteilija gessolla! 
 Taitelija gessoa en yleensä tällätavoin käytä, mutta minulla on niin iso sanko sitä käytettävissäni, että ajattelin mielenkiinnosta testata mitä tapahtuisi, jos gessoa laittaisin pinnoille.
Gesso on siis pohjustus aine, pinnan kuivuttua voit vaikka piirtää tai maalata päälle.


Ensimmäisen kerroksen kuivuttua sudin laudan pintaan toisen kerroksen, ja annoin kuivua!


Myös samaisesta paikasta löysin pöydällä lojumassa tällälisen peilin. Peili ei todellakaan ole mitään aitoa kultaa reunoistaan. Eikä muutoinkaan peilillä ole hinta-arvoa.
Peili on reunoistaan ja pohjastaan täyttä muovia. Kuten kuvasta huomaa peili on rikki osaksi reunoistaan, mutta se ei haitannut tässä tapauksessa meikäläisen suunnitelmia.
Peili itsessään on täysin ehjä!


Kukkuluuruu.. kukas se peilistä kurkistaakaan?
Peikkohan se sieltä luuraa!
Peilin kiinnitin lautaan kiinni ja laudan laitoin seinään roikkumaan!


Mihinkäs se koko lauta sitten tulikaan?
No.. sen minä laitoin rappusten ala-puolella olevaan pieneen koloon johon olen tehnyt pienen pienen pikkuruisen asetelman tavaroista. Mikäli tätä nyt sitten voi asetelmaksi kutsua. 
Vanhat siis todella vanhat raamatut olen kerännyt kasaksi pöydälle, jonka aikanaan hioin ja maalasin uusiksi. Lisäksi kolosta löytyy miehen peruskoulu aikoina tekemä aarrearrkku, ja loput kuvasta jokainen osaakin päätellä!


Semmoinen tuunaus tällä erää...

Mitäpä tykkäsit?





1 kommentti:

  1. Tuli kyllä todella kaunis tulos. Aivan ihanasti olet uudistanut vanhoja juttuja, luonut niille uuden elämän teidän kodissa.
    Mukavaa viikonloppua TaRa <3

    VastaaPoista